Hevosenlihaburgerit

n. 600 g Hevosen jauhelihaa

n. 10 g vuorisuolaa (maistuu paremmalle tumman lihan kanssa)

Mustapippuria

Rosmariinia

Ruohosipulia

n. 100 g Juustoraastetta (cheddar)

Lisäksi tarvitset:

Sipulirenkaita, tomaattisiivuja, (ketsuppia), salaatinlehtiä, sämpylöitä ja majoneesia (ohjeet lopussa).

 

Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi (mieluiten sähkövatkaimella taikinakoukuilla).  Ja leivo neljäksi pihviksi.

Paista pannulla muutaman minuutin per puoli. Ja laita hetkeksi sivuun (uuniin n. 100° ja samalla voit lämmittää sämpylät). Paista sipulit kevyesti pannulla.

 

Aloita kasaaminen laittamalla vähän majoneesia. Sitten salaatinlehti ja pari tomaattisiivua. Pihvi ja sen päälle majoneesia ja sipulirenkaita. Ja jos haluat, niin päälle pikkuisen ketsuppia. Ja lopuksi sämpylästä kansi päälle.

 

Majoneesi:

1 dl Rypsiöljyä

1 rlk Sinappia (maun mukaan, mieto, tulinen yms.)

2 tl Viinietikkaa (edel. maun mukaan joko punaista tai valkoista)

1 tl Sokeria

1 Kananmunan keltuainen

Laita aineet sauvasekoitin kulhoon ja työnnä sauvasekoitin pohjaan. Kone päälle ja nosta rauhallisesti ylös. Nyt pitäisi astiassa olla valmis majoneesi.

Sämpylät:

5 dl vettä

50 g hiivaa

2 tl suolaa

1 rlk  siirappia

50 g voita

n. 10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Seesaminsiemeniä päälle

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja siirappi. Alusta taikina lisäämällä jauhoja vähitellen vaivaamalla. Lisää loppupuolella sulatettu rasva. Löysähköstä taikinasta tulee kuohkeammat sämpylät. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Leivo kohonneesta taikinasta reilun kokoisia sämpylöitä ja laita uudestaan kohoamaan. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele päälle seesamin siemeniä

Paista sämpylöitä 225° 10-15 minuuttia.