Grillausta, Kyrsää ja muita kuulumisia

Nyt ei kyrsi, kun on Kyrsää! Ja grillikausikin on alkanut.

Viskaalissa on taas tapahtunut niin paljon, etten ole meinannut perässä pysyä.

Tämän kuun isoin juttu meille on ollut tietysti grillikauden avaus ja kesän tulo (sekä jääkiekon MM ..). Ja uutuusgrillimakkaramme Kyrsä.

Viskaalin Kyrsä on meidän mielestämme todella tasapainoisen makuinen, täyslihainen makkara, joka sopii niin grilliin, nuotiolle kuin vaikka ruuanlaittoon. Lihaprosentti on tietysti mahdollisimman suuri, 77 %. Tosin pakkauksessa lukee tällä hetkellä 67 %, koska olemme vasta opetelleet tuota lihaprosentin laskemista. Meille mahdollisimman suuri lihaprosentti on niin päivänselvyys, että sen kysely tuli jopa vähän yllätyksenä. Kun itse teurastettua omaa lihaa on, emme sitä säästele makkaroissakaan!

Kuten moni muukin asia, Kyrsä syntyi vähän vahingossa, kun makkaramestarimme kokeilivat tehdä tapahtumamakkaraa Oulun raviradalle. Makkarasta tuli niin hyvä, että päätimme laittaa sen muuhunkin myyntiin. Nyt ei kyrsi!

Toukokuun alussa piipahdimme pikapikaa Frankfurtissa Euroopan suurimmilla liha-alan messuilla. Siellä näimme monenlaista laitetta ja konetta liha-alalle. Me teemme paljon käsityötä ja sen verran pieniä eriä, että suurin osa koneista oli meille toki liian suuria, mutta oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla, missä liha-alalla mennään. Pääsimme myös maistelemaan kunnon liha-annoksia saksalaiseen tyyliin

 

Maailmallakin liha-alan isoja teemoja ovat muun muassa lihantuotannon vaikutus ilmastonmuutokseen sekä trendinä liha-alan suoramyynnin ja pientuotannon kasvaminen. Kumpikin juuri sitä, mitä mekin teemme.  Pihatot Reininperälle ovat jo hyvässä vaiheessa ja kehitys kohti yhä hiilineutraalimpaa lihantuotantoa etenee.

 

Kiitos myös AC Oululle kunniasta valmistaa AC Oulun oma makkara. Hietsu-nimiseksi nimitettyä perusgrillimakkarassa on lihaa 77 % ja sitä myydään kaikissa AC Oulun pelissä. Muistakaapas käydä kannustamassa joukkuetta ja maistamassa makkaraa. Lisäksi makkaraa myydään myös ainakin Prismoissa ja myöhemmin varmaan muuallakin. Joka paketista 20 senttiä menee AC Oulun toiminnan tukemiseen.

Ja sitten tärkein: Viskaalin GRILLIKESÄ on täällä ja olen erittäin ylpeä meidän grillituotteistamme. Olemme jo aloittaneet lihamestareidemme kanssa Viskaalin Grillikiertueen liha-autollamme. Kauppojen pihoilla maistatamme ja kerromme grillivinkkejä, meistä ja tuotteistamme, joita on aina myynnissä ko. kaupassa. Haukiputaalla KE 12.6. ja Oulussa Pulla-Pirtin pihalla MA 17.6. myös MYYMME tuotteita liha-autosta. Tervetuloa!

Tutustukaapas Viskaalin grillikesän tuotteisiin Grillikesä-sivustolla. Sitten vain odottelemaan sopivia säitä ja grilli kuumenemaan!

Viimeisimmät