Moussaka vie makumatkalle Kreikkaan
Tämä aika. Tuntuu, että korona on pysäyttänyt ajankin, mutta kevät on tullut - ja pian on pääsiäinen. Jos tästä jotain hyvää pitäisi etsiä niin tämä valo. Onneksi on kevät. Pysyy mieli pirteämpänä!
Meillä Viskaalissa toiminta jatkuu, koska olemme kriisiajan toimijoita. Niitä, joiden pitää pitää pyörät pyörimässä ja turvata ruuan saatavuus. Niinpä meillä etätöissä on ollut vain toimiston ja myynnin väki, muuten meidän normaalistikin huippuhygienistä toimintaa on, jos mahdollista, muutettu vieläkin hygieenisemmäksi – niitä valvoo omavalvontavastaamme Hanna (Varo vain, jos rikot sääntöjä, saat heti palautetta!). Vierailut on kielletty, toimintaohjeita annettu ja teemme kaiken mahdollisen muutenkin, mitä näissä puitteissa ja toiminnan ollessa käynnissä voidaan.
Tilakaupassamme uskaltaa käydä, kunhan pitää turvavälit. Kaupan Jarmo kyllä huolehtii, ettei kaupassa sisällä ole liikaa ihmisiä kerralla. Joten tervetuloa!
Pääsiäiseksi meillä onkin tilakaupassa myynnissä valtavan paljon erilaisia lihaherkkuja – tulkaapa käymään. Tuotteita saa myös Pullapirtiltä Oulusta ja Raahesta.
Minä aion valmistaa pääsiäispöytään, jossa kai olemme vain me isännän kanssa kaksin sekä mahdollisesti meidän nuoriso – Osso buccoa karitsan potkista. Lisukkeeksi teen yrttignoccheja. Niiden ohjeitä löytyy netistä, mutta tässä teille juuri äsken valmistamani Moussakan ohje.
Voin taata, että tällä ohjeella voi lääkitä matkakuumetta Kreikkaan. Niin autenttista Mousakasta saa, kun sen tekee karitsanjauhelihasta ja muistaa sitruunamehun, kanelin ja oreganon. Lisäksi tämän valmistus tepsii myös tylsyyteen, sen verran monta työvaihetta tässä on.
Teeppä perässä!
Moussaka Viskaalin emännän tapaan
800 g karitsan jauhelihaa
3 keskikoista munakoisoa
merisuolaa
400 g tomaattimurskaa
1 dl tomaattipyreetä
2 isoa sipulia
1 valkosipuli
2 rkl balsamicoa
1 sitruunan mehu
2 rkl oreganoa
1 rkl timjamia
1 rkl minttua
1 tl kanelia
1 tl valkopippuria
1 tl chilijauhetta
suolaa maun mukaan
1 l maitoa
100 g voita
ripaus muskottipähkinää
100 g pecorino- tai parmesanjuustoa
3 munankeltuaista
1 muna
ruokaöljyä, korppujauhoja
Pese munakoisot, poista kannat ja viipaloi noin puolen sentin viipaleiksi. Aseta viipaleet keittiöpyyhkeille ja ripota niille merisuolaa. Jätä ”itkemään” noin puoleksi tunniksi.
Tee jauhelihakastike: kuori ja paloittele sipulit ja valkosipuli, ruskista ne ja jauheliha öljyssä. Lisää tomaattimurska, sitruunamehu, balsamico ja mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä silla aikaa, kun teet muut työvaiheet.
Pyyhi itkettyneet munakoisot kuiviksi ja paista niitä kuivalla pannulla kevyesti.
Tee valkokastike: Kuumenna paksupohjaisessa kattilassa voi ja jauhot, sekoita kokoajan. Lisää maito ja lämmitä ja sekoita niin, että seos sakenee, mutta ei kiehu. Lisää juusto, keltuaiset ja muna ja muskottipähkinä.
Laita yhteen isoon tai kahteen pienempään uunivuokaan kerroksittain jauhelihakastiketta, valkokastiketta ja munakoisoviipaleita. Laita viimeiseen kerrokseen pelkkä valkokastike, hieman korppujauhoja ja juustoraastetta.
Paista 175 asteessa noin tunti. Pidä aluksi foliota vuokien päällä ja ota noin 15 minuuttia ennen paistoajan loppumista pois, niin saat moussakaan kauniin pinnan.
Rentoa, herkullista ja aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille! Pysykää terveinä!