Hyvän omantunnon lihaa

Meidän biokaasulaitoksen toteutuminen on nytkähtänyt taas eteenpäin. Ja sehän tarkoittaa Viskaalin lihan hiilijalanjäljen oleellista pienenemistä! Lehmien lannan metaanista tehdään biokaasua ja samalla saadaan myös ympäristöystävällisiä lannoitteita ja kuivikkeita pihattoihin.

Karjanlantaa jalostava biokaasulaitos Muhoksella tuottaa kaasua jo ensi vuonna

Polttoainetta liikenteeseen, ekologisia lannoitteita ja kuivikkeita maatalouteen

Viskaalin Reininperälle, Viskaalin pihattojen läheisyyteen, ollaan toteuttamassa liikenteeseen ja teollisuuteen biokaasua tuottava biokaasulaitos. Laitoksen tuottama ulosmyytävä kaasu vastaa jopa kymmenien rekka-autojen vuosittaista polttoainetarvetta.

Hanke sai juuri rakennusluvan, ympäristölupa myönnettiin jo aiemmin. Nyt haetaan kaasun jatkojalostajaa ja valitaan teknologiatoimittaja. Maansiirtotyöt aloitetaan näillä näkymin toukokuussa. Kaasua laitos tulee tuottamaan syksyllä 2023.

Viskaalin laitos käyttää raaka-aineena Viskaalin maatilan karjanlantaa sekä alueen biojätteitä. Sen käsittelykapasiteetti on noin 34 000 tonnia, mikä tekee siitä keskimäärin noin kymmenen kertaa suuremman kuin viime vuosina maatiloille perinteisesti rakennetut biokaasulaitokset.

Rakennettava biokaasulaitos tulee tuottamaan vuodessa 10GWh ulosmyytävää biokaasua, mikä vastaa jopa kymmenien rekkojen tai satojen henkilöautojen vuosittaista polttoainetarvetta.

Samalla saamme sekä Viskaalin maatilan että  lähiruokayrityksemme energiaomavaraiseksi. Näin pienenee oleellisesti myös tuottamamme punaisen lihan hiilijalanjälki, kun lehmänlannasta tuleva metaani saadaan talteen.

Biokaasun lisäksi laitoksesta syntyy sivutuotteena ympäristöystävällisiä lannoitteita, jotka korvaavat vähemmän ilmastoystävällisiä tai esimerkiksi Venäjältä tuotaviin raaka-aineisiin perustuvia lannoitteita. Lisäksi prosessissa syntyy turpeen korvaavia kuivikkeita karjasuojien käyttöön.

Hyvän omantunnon lihaa ja maitoa! Tässä on maaseudun tulevaisuus.

 

Viimeisimmät