Vokkia naudan fileestä

4-6 hlölle

500 g naudan sisä- tai ulkofileetä

1 iso sipuli

3 kevätsipulia

suolaa

1 dl seesamiöljyä

1 dl soijakastiketta

2 rkl miriniä (tai sokerilientä)

2 tl (riisi)etikkaa

2 tl murskattua valkosipulia

2 tl murskattua inkivääriä

1 rkl seesaminsiemeniä

(keskivahvoja chilihiutaleita)

  1. Ota filee huoneenlämpöön noin puolta tuntia ennen valmistamista.
  2. Leikkaa filee niin ohuiksi siivuiksi, kuin saat. Lisää suola ja pyöräytä lihat seesamiöljyssä.
  3. Kuori ja siivuta sipuli ohuiksi renkaiksi. Paloittele kevätsipuli.
  4. Lämmitä vokki- tai paistinpannu ja paista sipulit ensin kuumassa seesamiöljyssä, siirrä syrjään. Paista sitten lihat kahdessa erässä nopeasti. Lihasiivut voivat jäädä keskeltä hieman punertaviksi.
  5. Sekoita soija, seesamiöljy, mirini, etikka sekä valkosipuli- ja inkiväärimurska keskenään. Lisää chiliä maun mukaan.
  6. Valele kastike lihojen ja sipulin päälle. Nauti riisin ja/tai vokattujen vihannesten kanssa.

Vinkki: sienet, kuten herkkusienet, tatit tai matsutake sopivat tämän ruuan lisäkkeeksi todella hyvin!